| Turvallisuus ja ympäristö |
|
|
Rakentaminen on yksi vaarallisimmista ja riskialttiimmista aloista maailmassa. Vankka työturvallisuusosaaminen on edellytys projektien turvalliseen, tehokkaaseen, laadukkaaseen sekä tuottavaan läpiviemiseen. Ehkäistäksemme tapaturmat, aineelliset sekä ympäristövahingot, tarvitaan työturvallisuudelle omistautunut ja koulutettu henkilöstö.
Työturvallisuus onkin asia numero yksi toiminnassamme. Nolla tapaturmaa – ajattelu ohjaa toimintaamme kohti turvallisempaa rakentamista. Turvallisuus- ja riskitekijät tulee ottaa huomioon rakennusprojektin kaikissa eri vaiheissa aina suunnittelusta toteutukseen. Ympäristö Quattrogeminissä ympäristövastuu tarkoittaa jatkuvaa ympäristöriskien kartoitusta ja toiminnan suunnittelua siten, että aiheuttamamme ympäristökuormitus saadaan mahdollisimman pieneksi. Kehitämme määrätietoisesti keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi ja tehostamme rakennusjätteiden käsittelyä, lajittelua ja hyötykäyttöä. Ilmastonmuutoksen torjuntaan osallistuminen on koko rakennus- ja kiinteistöalan suuri haaste, sillä länsimaissa rakennetun ympäristön osuus koko energiankulutuksesta on 40%. Quattrogroup vastaa osaltaan tähän haasteen ja annamme panoksemme ympäristöystävälliseen ja turvalliseen rakentamiseen. |